Sunnuntai 3.5. retki Andechsin luostariin

Sunnuntaina toukokuun kolmantena päivänä me lukiolaiset lähdimme suunnistamaan Haus Internationilta kohti Münchenin keskustaa, jossa tarkoituksenamme oli tavata suomikoululaiset. Kun opettajamme oli kertonut meille tapaamisesta suomikoululaisten kanssa, olimme kaikki olleet innoissamme. Emmekä joutuneet pettymään: jo metroasemalla juttu alkoi luistamaan.

Metromatkan jälkeen edessä oli pitkä kävely: asemalta oli luostarille matkaa arviolta viiden kilometrin verran. Onneksi suurin osa opiskelijoista oli varannut asianmukaiset varusteet, ja loputkin selvisivät hengissä perille! Itse reitti oli sanoinkuvaamattoman kaunis, ja kulki vihreän metsän halki.

Perillä Andechsin luostarilla menimme heti syömään: saksalainen perinneruoka taisi olla suurimmalle osalle meistä lukiolaisista ihan uusi juttu. Kaikki saivat kuitenkin mahat täyteen. Tämän jälkeen olikin vapaata tutustumista luostarin rakennuksiin ja alueeseen. Varsinkin kirkko taideteoksineen oli vaikuttava!

Tutustuttuamme luostariin, oli aika kävellä takaisin metroasemalle. Suurinta osaa taisi jo hieman väsyttää. Sää oli ollut reissun ajan sateinen, mutta erittäin lämmin. Mukavaa vaihtelua Suomen kylmään kevätilmaan.

Kaikin puolin päivä oli antoisa ja mukava. Oli ihana saada tutustua Saksassa asuviin suomalaisnuoriin. Yhteisiä puheenaiheitakin löytyi, ja yhdistäviä tekijöitä olivat muun muassa musiikki.